Jospa vain...

Auringonpaisteisia päiviä ja ihan hirveän kylmää. -30¤ pakkasta ja välillä ylikin. Tätä jatkunut jo reilu viikon kait.
Ihan hyvä sinänsä, saa hyvillä mielin touhuta lämpimässä sisällä. Onhan nuot lapset uskaltautuneet välillä uloskin leikkimään, mutta eivät kauaa viivy.
Minä jatkoin hoitovapaata muutaman kuukauden pidempään. Nyt lapset tarvivat äitiä kotona. Minä tarvin aikaa olla kotona. Niin, ja koska lapsia ei tähän perheeseen enempää tule, niin onhan se oltava kotona nyt. Net mussukat kun ovat niin vähän aikaa pieniä.

Olen myös aloittanut taas uuden projektin, hieman isompi laatuisen ja aikaa vievän. Jotain, mistä olen haaveillut jo kauan. Kiitos tästä kuuluu monelle ihmiselle, jotka ovat minua auttaneet eteenpäin ja antaneet rohkeutta ja uskoa siihen että minä osaan. Vaikken aina uskokaan itse itseeni. Kiitos kuuluu erityisesti vanhemmilleni, sisaruksilleni, miehelleni ja muille minua lähellä oleville ihmisille. Haluaisin kiittää myös Hanskua, joka myös osaltaan auttoi(vaikkakin pitkän ajan takaa) kun kerran kysyit, miksi en hyödynnä taitojani, kun kerran olen käsistäni kätevä. Miettinyt olen asiaa. Olen myös ajatellut sinua paljon, mutta en edes muista milloin viimeksi olemme tavanneet. Ikävä on. Olen usein miettinyt miksi ei olla tavattu niin pitkään aikaan.

Lapseni ovat suurin innoittajani. Näin on ja heidän vuokseen voin siirtää vuoria...hah...no yrittää ainakin. Sinnikkyyttä....sitä tässä elämässä vaaditaan. Sitä meillä suomalaisilla on.